Nästin matkassa (Jäinen Jänkä)

Retki luontoon

Olemme retkeilleet Nästin kanssa jo sen ollessa ihan pikkupentu. Ensimmäisen kerran Nästi oli puolivuotiaana mukana viikonlopun kestävällä patikalla, jolloin nukuttiin kaksi yötä teltassa. Sittemmin on retkiä tehty monia erilaisilla kokoonpanoilla ja koirakavereitakin on majoittunut Nästin kanssa samalla viltillä. Yksi mieleenpainuvimmista yöpymistä ulkona Nästin kanssa oli, kun mukana oli vain riippumatto eikä telttaa ollenkaan. Päivällä kierreltiin
merenrannan kallioita ja laitettiin ruokaa tavalliseen tapaan. Mukana meillä oli hyvä ystäväni ja hänen bordercollienarttunsa, joka on valloittanut Nästin sydämen rajuilla leikeillään ja kauniilla hännällään. Viritin riippumaton kahden merituulen käyristämän puun
väliin ja Nästi katseli touhujani epäileväinen ilme kasvoillaan. Kuonosta pääsi ilmoille tuhahdus. Illan hämärtyessä Nästi oli riehunut reilusti, syönyt hyvin ja se torkkui kiepillä rantakalliolla. Itse olin syönyt lähinnä karkkia, sillä illalliseksi valitsemani pasta carbonara sisälsi lihankaltaisten ainesosien lisäksi pahan sivumaun. Kävimme vielä kävelyllä ja päätimme ystäväni kanssa, että hyvin voisimme jo mennä nukkumaan. Harmaat pilvet
olivat vallanneet taivaan, sateen vaaraa ei kuitenkaan ollut. Kutsuin Nästin riippumatolle. Se tuijotti minua, jonka jälkeen etsi katseellaan telttaa. "Tänään kuule nukutaan taivasalla", sanoin. Sidoin Nästin pitkän hihnan puuhun ja kiipesin riippumattoon. Tällä aikaa Nästi oli
tullut siihen päätelmään, että minä olin unohtanut teltan kotiin ja hätäpäissäni askarrellut nukkumapaikaksi oudon kangaspussukan. Se tuli riippumaton viereen ja nosti etutassunsa sen reunalle. Rohkaisin Nästiä hyppäämään ja se ponnisti laskeutuen mahani päälle. Riippumatto heilui. Nästi oli tästä huolissaan, mutta kehotin sitä käymään maate. Kesti
aikansa ennenkuin se rauhoittui, sillä sopivaa asentoa ei meinannut löytyä ja Nästi kävi niistä varmasti läpi jokaisen. Lopulta se asettui mahani päälle pylly kiinni naamassani ja huokaisi voimakkaasti. Viesti oli selvä - teltta olisi ollut kivempi. Heräsin yöllä. Oli tyyntä ja loppukesän pimeys ympäröi leiriämme. Nästi nukkui sikeästi kainalossani pehmeä kuononsa minun poskellani. Pilvet olivat väistyneet ja riippumattoamme ympäröivien puiden latvusten välistä
tuikkivat tuhannet kirkkaat tähdet. Lämmin tuhiseva hengitys ja kutittavat viiksikarvat saivat minut hymyilemään. Tunsin voimakasta onnellisuutta kylkeäni lämmittävästä retkikaverista, joka sopeutui niin moniin asioihin. Silitin vähän Nästin poskea ja sain siitä hyvästä hellän nuolaisun nenääni. Nästi jälleen kerran oli hyväksynyt ihmisen oudon päähänpiston, kuten se oli tehnyt jo niin monet kerrat.

Olimme kylässä vanhemmillani maalla. Nästi viihtyy siellä erinomaisen hyvin, se istuskelee etupihalla tuntikausia ja haistelee tuulessa kulkevia hajuja. Välillä se juoksee hulluna häntä tötteröllä pihaa ympäri ja haukkuu sähkölangalla istuvia kyyhkyjä.

Tällä kertaa Nästi sai raakaluun iltapuuhaksi. Tottuneena raakaruokailijana se ryhtyi repimään lihaa irti luusta ja äänekäs maiskutus kuului tuvassa. Osa väestä lähti ulkosaunaan, joiden poistumisen Nästi kävi varmistamassa ovella. Sisälle jääneet se kävi myös katsomassa. Näin se pysyy kärryillä siitä, ketä täytyy odottaa. Me tupaan jääneet uppouduimme elokuvan katseluun ja Nästi palasi luunsa pariin.

Maalla yksi parhaista asioista on suurenmoiset mahdollisuudet luun piilottamiseen. Puutarhan kukkapenkit aidattiin hyvin pian Nästin pentuaikana, kun sen alkukantaiset luunpiilotusvietit selvisivät meille ihmisille ilmassa lentävien kukkasipulien ja pionintaimien siivittäminä. Tuona iltana Nästi oli kuitenkin sisällä, luusta oli syöty jo iso osa ja piilopaikkaa vailla. Meistä kukaan ei tajunnut luun häviämistä tuvasta eikä äänekkään syömisen vaikeneminenkaan saanut meitä havahtumaan.

Isäni käänsi unissaan kylkeä. Asentoa piti vaihtaa ja ojentaa jo puutunutta kättä. Hän työnsi kätensä tyynyn alle toivoen, että se virvoittaisi käden. Sormet osuivat märkään ja niljaiseen. Silmissä viipyillyt uni katosi kuin taikaiskusta ja kädet tarttuivat tyynyyn. Sen alta paljastui puoliksi järsitty naudan luu, joka oli poistunut vaivihkaa tuvan matolta sillä aikaa, kun ihmisten huomio oli muualla. Nästi oli halunnut säästää herkkunsa ja tunnettuna luunpiilottajana se oli ryhtynyt puuhaan. Nästi ei ole lainkaan tyhmä koira; se tietää, että sänkyyn ei saa mennä. Siksi se piilottikin luun juuri sinne, sieltähän kukaan ei tajuaisi sitä etsiä!